Kankaitani jälleenmyy

Kankaitani jälleenmyy
Poutarastaan suunnittelemia kuoseja voit löytää mm. Majapuulta

Kankaitani myy Floridassa

Kankaitani myy Floridassa
...sekä Jumping Junelta Floridasta.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Olen mukana Rantsilan Ganander-talon taidekesässä!

Heipparallaa!
Kiitos kun tulit lukemaan blogiani. Olet ehkä jo nähnyt näyttelyni? Pääsin yhdeksi taiteilijaksi Ganander-talon kesän 2017 taidenäyttelyyn. Minulta on esillä kangaskuoseja. Olen pitkään valitellut, ettei minulla ole aikaa ommella, mutta tästä syystä minulla oli myös tuoda kokonaisia koskemattomia kankaita esille näyttelyyn. Talon miljöö on aivan ihana ja toivon, että kankaani tuovat toivottua piristystä ja väriä talon sisääntuloaulaan. Itse kankaiden ripustaminen oli melkoinen urakka. Muutama kangas piti ripustaa siten, ettei huomaisi, että olin leikannut niitä vaatteiksi. Puoli päivää siinä vierähti. Kiitos vielä Rantsila-Seuralle, että pääsin mukaan taidekesään! Kuvassa Rantsila-Seuran sihteerin Eija Tuomaalan luoma mainos taidenäyttelystä. Ylimmäisinä olevat kuvapallot ovat pieni kurkistus kangasnäyttelyyni. Osa esillä olevista kankaistani on myyty loppuun, mutta happy rainia, renkaanjälkeä ja kaaroja pitäisi olla tällä hetkellä myynnissä Suomessa Majapuulla osoitteessa http://www.majapuu.fi ja Floridassa Jumping Junella https://www.jumpingjunetextiles.com/.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Peruspertsaa


Tein jämäpaloista hikinauhoja kaverille. Kauan marinoidusta Metsolan vanhoista autoista OB:n rascal-kaavalla raglanhihapaidan 128 cm pojalle ja tytölle 110 cm housut hyväksi havaitulla OB:n Saimi-kaavalla.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Peplum lyhythihainen tunikamekko

Tein Ob:n Peplum-kaavalla tytölle lyhythihaisen tunikamekon. Lisäsin helmaan hieman pituutta ja lyhensin hihat. Koko on 116 cm, normaalisti tyttö käyttää kokoa 110 cm, siksi näyttää aika reilulta. Tällä kaavalla tulee tehtyä varmasti vielä muitakin vatteita. Niin simppeli tehdä. Helmaan voisi laittaa huolitteluksi pitsin.


maanantai 6. huhtikuuta 2015

Harrastepöytä lapsille olohuoneeseen

Olen pitkään etsinyt sopivan kokoista harrastepöytää lapsille olohuoneeseen. Etsinnässä oli pyöreä Kukkapuro-tyylinen pöytä trumpettijalalla, mutta kun sitä ei alkanut löytymään, löytyi onneksi tämä. Lapset ovat kovasti tykänneet piirrellä ja leikkiä keittiön pöydän ääressä. Tälle pöydälle voi leikit jäädä kesken pidemmäksikin aikaa eikä tarvitse joka välissä järjestää leikkejä pois, kuten keittiön pöydältä. Pöytä on tukevaa tekoa ja maalikin oli itselle mieluinen. Ei tarvinnut alkaa heti remontoimaan. Penkit olen löytänyt kirppareilta aiemmin, mutta sopivat tämän pöydän äärelle hienosti, koska eivät vie paljon tilaa.


Käppi





Perusvaatteita lapsille

Tein perusvaatteita, raglanhihaisen pitkähihaisen paidan Majapuun jalkapallotrikoosta ja leggarit Majapuun päärynästä. Kukkataskuhousujen kaavana on Saimi ja kukkakuvio niihin itse piirretty "käsivaralla". Taskuihin mahtuu pieniä aarteita!


Tiskirätti korinpohjatekniikalla

Lisää kuvateksti
Kokeilin tehdä neulomalla tiskirätin korinpohjatekniikalla. Tulee mukavan vaihtelevan näköistä pintaa. Lanka on puuvillaa ja bambusekoitetta.